Suomi on vuosikymmenten ajan rakentanut kansallista identiteettiään ”koulutuksen suur-valtana”. Olemme tottuneet ajatukseen, että tasa-arvoinen ja laadukas koulutus on luon-nonvaramme ja kilpailukykymme kivijalka. Vuonna 2026 tämä kuva on kuitenkin säröillä. Tuoreet OECD-vertailut ja korkeakoulukentän viestit piirtävät kuvan järjestelmästä, joka kamppailee resurssiniukkuuden, ristiriitaisten ohjausvaikutusten ja inhimillisen jaksami-sen äärirajoilla. Kasvava valmistuvien määrä rahoituksen varmistamiseksi ja jo pitkään pie-nentyneet ikäluokat ovat haastavan yhtälö.
Tilastot puhuvat karua kieltä: Suomi on menettänyt asemansa koulutustason kärjessä. Sa-malla kun kilpailijamaat ovat lisänneet panostuksiaan, Suomessa korkeakouluopiskelijaa kohden käytetyt varat ovat laskeneet reaalisesti yli 13 prosenttia. Tämä ei ole enää tehosta-mista, se on näivettämistä.
Seinät syövät sivistystä
Yksi suomalaisen korkeakoulupolitiikan suurimmista paradokseista liittyy kiinteistöihin. Valtion ja yliopistojen omistama Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) toimii markkinaeh-toisesti ja tavoittelee voittoa, jota se tulouttaa osinkoina omistajilleen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yliopistot maksavat saamastaan niukasta perusrahoituksesta ylisuuria vuokria, jotta valtio voi kirjata ne tuloiksi toisessa taskussa. Tämä on nollasummapeliä, jos-sa sivistykseen tarkoitetut eurot valuvat seiniin ja hallintoon opetuksen ja tutkimuksen si-jaan. Vaikka vuokria on vuonna 2024 tarkistettu, rakenteellinen ongelma säilyy: korkeakou-luilla ei ole aitoa mahdollisuutta kilpailuttaa tilojaan, ja neliötehokkuuden maksimointi uh-kaa yhteisöllisyyttä. Lisäksi samaan aikaan tilojen tarve määrässä ja laadussa muuttuu etä-työn ja etäopiskelun kautta nopeasti.
Hankeralli vai vapaa tiede?
Hallituksen tavoite nostaa T&K-rahoitus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta on elintärkeä. Kuitenkin tapa, jolla rahoitusta ohjataan, herättää huolta. Vuoden 2025 rahoi-tusmallit ja painotus kilpailtuun rahoitukseen ajavat tutkijoita entistä nopeampaan ”hanke-ralliin”, jossa työaika kuluu rahoitushakemusten täyttämiseen varsinaisen tutkimustyön sijaan.
Lyhytjänteinen projektirahoitus ei kannusta ottamaan tieteellisiä riskejä, joista todelliset läpimurrot syntyvät. Professoriliitto onkin aiheellisesti peräänkuuluttanut vapaan tutki-musrahoituksen vahvistamista. Ilman vahvaa perusrahoitusta yliopistot muuttuvat projek-titoimistoiksi, ja pitkäjänteinen tieteen tekeminen kärsii. Tutkimus ryntäilee hype-syklien perässä minkä päättävä rahoittajat ja ulkoiset arvioijat saamiensa kriteerien mukaan. Tutki-muksen sykli voi olla 10-25 vuotta, ei 3-5 vuotta.
Inhimillinen kestävyysvaje
Kaikkein huolestuttavin signaali tulee kuitenkin ihmisiltä. OAJ:n työolobarometrin mukaan vain 42 prosenttia opetusalan ammattilaisista uskoo jaksavansa työssään eläkeikään saak-ka. Samaan aikaan opiskelijat kamppailevat toimeentulon kanssa tukileikkausten puristuk-sessa.
Uupunut professori ei innovoi, eikä nälkäinen opiskelija opi. Olemme luoneet järjestelmän, joka puristaa tehoja irti inhimillisen pääoman kustannuksella. Rahoitusmallin uudet indi-kaattorit, jotka painottavat ensikertaisten sisäänottoa ja nopeaa valmistumista, luovat ”tut-kintotehtaita”, joissa laatu on toissijaista. Kun rahasta merkittävä osa tulee valmistuvista, on tarve ottaa kaikki sisään ja saada kaikki valmiiksi. Opettaja-opiskelija suhde voin paran-tua myös pienentämällä opiskelijoiden määrää ja tasaamalla kuormitusta.
Investointi, ei kuluerä
Suomalainen korkeakoulutus on tienhaarassa. Voimme jatkaa nykyistä linjaa, jossa koulu-tus nähdään kulueränä, jota on tehostettava, ja jossa yliopistot ajetaan tiukalle markki-naehtoisessa kilpailussa. Tämän tien päässä on keskinkertaisuus ja osaajapula.
Toinen vaihtoehto on nähdä koulutus strategisena investointina. Se vaatii rahoituspohjan pitkäjänteistä korjaamista, kiinteistömallin kohtuullistamista ja luottamusta siihen, että hyvinvoiva korkeakouluyhteisö tuottaa parasta tulosta. Tulevaisuuden kasvu ei synny sei-nistä eikä Excel-taulukoista, vaan ihmisten osaamisesta. On aika päättää, haluammeko olla sivistysvaltio vain juhlapuheissa vai myös arjessa.
TEKin Korkeakouluvaliokunta
TEKin Korkeakouluyhdistykset
Daniel Valtakari, työelämäasiantuntija, TEK